On nimiä, jotka kannattelevat sukupolvien yli. Suihkola on yksi niistä.
Suihkola oli mummoni tyttönimi. Valitsin sen itselleni, koska halusin nimen, joka merkitsee – jotain, joka yhdistää menneen tähän hetkeen ja kantaa eteenpäin. Muistan mummoni herkkyyden, lempeät sanat ja tavan, jolla hän katsoi maailmaa. Hänen lämpönsä ja hyväksyntänsä ovat olleet minulle turvasatama, ja ne ovat kulkeneet mukanani tähän päivään saakka.
Suihkola on minulle enemmän kuin nimi. Se on tila herkkyydelle, sanoille ja kasvulle. Se on paikka, jossa sanat saavat virrata ja jossa keskeneräisyys ei ole virhe, vaan osa matkaa. Tämä ei ole vain kirjoittamisen koti, vaan myös yhteisö meille, jotka kaipaamme tilaa olla kokonaisia – kaikkine säröinemme, pehmeyksinemme ja kysymyksinemme.
Minulle kirjoittaminen on ollut aina mukana elämässäni, vaikka sen muodot ovat vaihdelleet. Viime vuosina siitä on tullut enemmän kuin harrastus – se on sielun tehtävä. Se on tapa hahmottaa maailmaa, pysähtyä hetkeen ja löytää merkityksiä. Se on keino sanoittaa kasvua, kivun ja kauneuden rinnakkaiseloa, itsemme hyväksymistä sellaisina kuin olemme.
Hyväksyntä ei ole lopullinen päämäärä, vaan jokapäiväinen valinta. Se lähtee itsestä. Kun opimme katsomaan itseämme lempeämmin, voimme antaa samaa tilaa myös muille. Suihkolassa tämä näkyy erityisesti keskeneräisyyden hyväksymisenä – ajatuksena siitä, ettei tarvitse olla valmis ollakseen arvokas. Tässä tilassa riittää, että on. Juuri sellaisena kuin on.
Toivon, että kun luet näitä sanoja, löydät samaistumispinnan. Ehkä saat muistutuksen siitä, että olet riittävä juuri nyt. Täällä, Suihkolassa, on tilaa sinullekin.
Tervetuloa.
0 kommenttia