Sanovat mielellään:
herkkyys on heikkoutta.
Että tunteet tekevät hauraaksi.
Että pehmeys pitää karaista.
Totuus on toinen:
Tässä pehmeydessä
voima, joka kantaa elämää.
Minulle on hoettu pienestä pitäen, että olen liian herkkä. Että minun pitäisi kovettaa itseni, olla näyttämättä tunteitani, koska muuten joku satuttaisi minua. Ja jos joku satuttaisi, minun pitäisi iskeä takaisin – kahta kauheammin.
Aivan kamalaa.
Vuosien varrella opin tukahduttamaan herkkyyteni. En tietenkään tajunnut sitä silloin, mutta jälkikäteen katsottuna se oli itsesuojelua. Minusta tuli sellainen kuin ympäristöni toivoi: vahva, tehokas, huumorintajuinen ja vauhdikas. En väsynyt, en valittanut, en pysähtynyt.
Ja lopulta, en enää tuntenut itseäni.
Tajusin liian myöhään, että olin rakentanut itsestäni kulissin, irvikuvan menestyvästä naisesta, joka piti kaiken kasassa – mutta jonka sisällä ei ollut tilaa itselle. Se kulutti minut loppuun. Uupumus pakotti minut katsomaan peiliin ja kysymään: Tätäkö minä oikeasti halusin?
Herkkyys ei ole heikkous
Olen opetellut löytämään herkkyyteni uudelleen. Se ei tapahtunut yhdessä yössä, ei edes yhdessä vuodessa. Se oli pitkä matka, ja oikeastaan se alkoi siitä hetkestä, kun poikani syntyi.
Äitiys repi minut auki tavalla, johon en ollut varautunut. Minusta tuli lastu laineilla, täysin avuton sen edessä, mitä tunsin. Mutta samalla jokin minussa avautui. Kun katsoin poikaani, näin myös itseni selkeämmin. Ymmärsin, että herkkyyteni ei ollut taakka – se oli osa minua, tärkeä ja kaunis osa.
Silti pelkäsin sitä. Pakenin suorittamiseen, koska oli helpompi juosta kuin pysähtyä. Mutta elämä – ja kehoni – eivät antaneet minun paeta loputtomiin. Uupumus pysäytti minut. Ja sen jälkeen aloin kysyä itseltäni niitä kysymyksiä, jotka olin aina torjunut:
Kuka minä olen?
Mitä minä haluan?
Miten voisin parhaiten vaalia omaa erityisyyttäni, omaa herkkyyttäni?
Vastaukset eivät tulleet heti. Ne tulivat hiljaa, viivytellen, aivan kuin nekin olisivat tarkkailleet, onko nyt turvallista tulla näkyviin. Nyt oli niiden aika.
Herkkyys on voima
Minua ei tarvitse silottaa,
muotoilla, kutistaa.
Ei tarvitse pyytää anteeksi:
että olen.
En enää halua piilottaa herkkyyttäni. En enää halua esittää jotain muuta kuin olen, vain siksi, että joku muu kokee herkkyyden epämukavaksi.
Herkkyys on rohkeutta tuntea. Se on kykyä nähdä syvemmälle, kuulla herkemmin ja ymmärtää enemmän. Se on empatiaa, avoimuutta ja tilaa elämälle.
Ja kun katson sinua
– kuin peilikuva.
Sinä olet kokonainen.
Olet aina ollut.
En enää pyydä anteeksi herkkyyttäni. Olen oppinut kantamaan sen ylpeydellä.
Ja jos sinäkin olet joskus tuntenut, että sinun täytyy olla jotain muuta kuin olet – haluan sanoa sinulle tämän: Maailma tarvitsee herkkyyttäsi. Sinä tarvitset herkkyyttäsi. Anna sille tilaa. Anna itsellesi lupa olla juuri sellainen kuin olet.
💙 Tekstissä olevat sitaatit ovat naistenpäivän kunniaksi kirjoittamastani runosta. Haluatko lukea koko runon? Voit lukea sen ilmaiseksi Patreon-tililläni.
0 kommenttia