Aika ei aina tunnu liikkeenä eteenpäin.Välillä se pysähtyy, kerrostuu ja tuntuu kehossa tavalla, jota on vaikea selittää. On hetkiä, jolloin ajan kulku ei tunnu lineaariselta. Ulkoisesti kaikki etenee: päivät vaihtuvat, viisarit liikkuvat ja kalenteri täyttyy. Samaan aikaan keho voi kertoa toista tarinaa. Sinne kertyy kireyttä, kipuja ja liikkumatonta energiaa. Tuntuu […]
On aamu, jolloin herään niin kevyesti uupuneena, että jo pelkkä verhojen avaaminen tuntuu hieman liian suurelta liikkeeltä. Kyseessä ei ole mitään dramaattista, ei mitään mikä pysäyttäisi elämän — vain sellainen hento, hiipivä väsymys, joka näkyy pienissä hetkissä. Niissä, jotka ennen toivat iloa. Aamun kahvi ei maistu samalta. Siinä on kitkerä […]
Lokakuu on täällä. Se on harmaa, märkä, usein tasaisen tasapaksu. Päivä tuntuu usein samalta kuin edellinen, ja arki puuroutuu: työt, kauppareissut, tiskit ja viestitulva toistavat itseään. Se on täysin normaalia. Keskellä tätä tavallisuutta voi tapahtua jotain ihmeellistä. Pieni säe, ajatus, sana – kuin kipinä, joka sytyttää arjen hetkeksi valoisaksi. Tämä […]
Ensiaskeleet hapuillen Tämä runo toimii johdantona runokokoelmalleni Sataisipa aina vettä. Se syntyi elämäni kohdassa, jossa olin epävarma, miten halusin jatkaa eteenpäin. Tunsin olleeni kuin kuusen lapsi – laskeutuneeni sinne, minne tuuli oli minut elämän varrella vienyt. Olin tehnyt valintoja nojaten sovinnaisuuksiin, ulkoisiin odotuksiin ja usein kuuntelematta intuitiotani. Muutos tuntui kaukaiselta, […]
Tässä maailmassa, joka rakastaa tehokkuutta ja tuottavuutta, herkkyys on usein epäilyttävää. Se herättää kysymyksiä, väärinkäsityksiä, toisinaan jopa hiljaista huvittuneisuutta. Mutta ehkä juuri siksi se on niin tärkeää. Herkkä, vähän liiankin näkyvästi Joskus herkkyys tulee kutsumatta, keskelle arkea. Se on kuin pieni laine, joka yllättää paljaat nilkat. Joskus se on päälle […]
On olemassa keväitä, joita ei mittaa kalenteri.On olemassa keväitä, joita odotamme hiljaa. Sisällämme odotamme sitä hetkeä, että on lupa elää omana itsenämme – lupaa vihdoin kukoistaa. Odotuksen aika Kevät on lupauksen aikaa. Lumet sulavat vähän kerrallaan, roudan alla piilee pehmeämpi maa. Odotamme sitä hetkeä, kun voimme jättää takin naulaan, kuulla […]
Runokokoelmat eivät synny hetkessä. Ne kasvavat, kypsyvät, muotoutuvat – joskus huomaamatta, joskus selkeinä kipinöinä, jotka sytyttävät polun, jota ei voi olla seuraamatta. Minun kokoelmani syntyi hiljalleen, vuosien saatossa. En ensin edes tiennyt, että kirjoittamani runot olivat matkalla kohti kirjaa. Ne olivat vain sanoja, joita tarvitsin itse. Sanoja, jotka lohduttivat, selittivät, […]
Minulle on hoettu pienestä pitäen, että olen liian herkkä. Että minun pitäisi kovettaa itseni, olla näyttämättä tunteitani, koska muuten joku satuttaisi minua. Ja jos joku satuttaisi, minun pitäisi iskeä takaisin – kahta kauheammin. Aivan kamalaa. Vuosien varrella opin tukahduttamaan herkkyyteni. En tietenkään tajunnut sitä silloin, mutta jälkikäteen katsottuna se oli […]
Kasvun kipu voi olla henkinen, emotionaalinen tai jopa fyysinen kokemus. Se on tunne, joka saattaa tuntua epäreilulta, tarpeettomalta ja sellaiselta, jonka mieluummin jättäisi kokonaan kokematta. Kasvun kipu on kuitenkin oire jostain syvemmästä – jostain, joka vaatii huomiotamme. Jos yritämme ohittaa sen, saamme sen ehkä hetkeksi vaikenemaan, mutta se ei katoa. […]
Runo ei ole pelkkää tekstiä. Se on hetki, tauko, kutsu pysähtyä. Se ei etene juonellisesti kuten romaani eikä tarjoile tietoa samalla tapaa kuin asiateksti. Runon äärelle pysähdytään – joskus useamman kerran. Lyhyt, tiivis muoto kätkee sisäänsä itseään suuremman ajatuksen, tunteen, tilanteen tai oivalluksen. Runo aukeaa hitaasti, mietiskellen, lukien ennen kaikkea […]